Chengdun pohjoinen rautatieasema näytti perjantaina siltä, kuin kaupungissa olisi käynnissä suurevakuointi. Aseman edessä ja sen sisällä odotushallissa istuskeli säkkiensä ja pussukoidensa kanssa arviolta muutama tuhat ihmistä ja lisää tuli joka suunnasta. Poikkeustilan sijasta kyse oli kuitenkin vain normaalista viikonloppuliikenteestä, joten liityimme hienhajuiseen ja meluavaan joukkoon verrattain levollisin mielin.
Rautatieasema muistutti lentokenttää siinä mielessä, että siellä oli turvatarkastukset läpivalaisuineen, eristetyt odotustilat sekä omat portit eri lähdöille. Suuresta koosta huolimatta kaikki oli melko selkeästi opastettu, eikä väärään junaan nousu juuri ollut mahdollista. Aika tylsää siis, mutta ehkä myöhemmin saan vielä jossain pikkukaupungissa kokea asiaankuuluvaa epätietoisuutta ja jännitystä käsittämättömien kylttien ja kielitaidottomien virkailijoiden kanssa.
Matka meni viiden tunnin kestostaan huolimatta aika vikkelästi, sillä juttukavereista tai maisemista ei ollut puutetta. Vieressämme istui nuori tekniikan opiskelija Chengdusta, joka – kuten niin moni muukin kiinalainen – oli kiinnostunut meistä ja halusi harjoittaa englanninkielen taitoaan. Me pääsimme vuorostamme testailemaan samalla kiinaamme. Tulipa matkan aikana harjoitettua vähän saksankielenkin kuullunymmärtämistä, kun yläkerran vaunusta kanssamme tuli jutustelemaan eräs huipputerävä kiinalainen kaveri. Heppu kertoi olevansa saksankielen pääaineopiskelija ja pahoitteli, että hänen englantinsa on hieman heikkoa. Sitten hän jutteli kanssamme sujuvasti puolisen tuntia selkeintä englantia, mitä olen tähän mennessä tulkkimme lisäksi Kiinassa kuullut. Väliin kaveri heitti vähän saksaakin, joka oli ainakin minun korvaani virheetöntä. Sen lisäksi hän tiesi, milloin Suomi itsenäistyi ja miten paljon siellä asuu ihmisiä. Kaiken kukkuraksi hän oli nöyrä ja vaatimaton kuin mikä, joten epäilimmekin häntä vain kuuman vaunun aiheuttamaksi hallusinaatioksi.
Kello oli yhdeksän maissa illalla, kun saavuimme Chongqingiin. Maisemat olivat ennen hämärän laskeutumista muuttuneet hiljalleen kukkulaisesta maaseutumiljööstä esikaupungeiksi ja tehdasalueiksi. Tullessamme perille oli jo aivan pimeää, mutta tämä ei silti harmittanut yhtään, sillä ylittäessämme taksin kyydissä Jialin-jokea näimme Chongqingin upean yömaiseman. Valaistut pilvenpiirtäjät, yötaivasta maalaavat valonheittimet ja tuhannet muut kohteet ovat jotain, mitä valokuvat eivät milloinkaan pysty täysin tallentamaan.
Tulkkimme ja ystävämme Xi oli varannut meille huoneet River Romance –nimisestä hotellista aivan joen vierestä, eikä meille jäänyt hotellin nimestä huolimatta muuta mahdollisuutta kuin olla iloisesti yllättyneitä. Huoneet nimittäin olivat ylimmästä kerroksesta jokinäkymällä ja hotellin taso jotain paljon enemmän kuin odotimme. Näimme kaupunkiin viikonlopuksi tulleen Xi:n vielä illalla kaupungilla ja kävimme syömässä paikallista hot pottia. Siinä sitten tuli tällä kertaa maistettua niin ankanjalkoja, naudan henkitorvea, sisälmyksiä kuin ohutsuolen riekalettakin, muiden öljyssä kelluvien ruokien lisäksi. Eipä nuo kummallisuudet chiliöljyssä kiehumisen jälkeen miltään erityiseltä maistu, mikä alun perin lieneekin ollut köyhien joenvarsiasukkaiden tarkoitus 1800-luvulla, kun he ovat kaikkea joessa lilluvaa talteen keränneet ja yrittäneet saada niistä aikaan jotain syömäkelpoista. Niin hot potin sanotaan nimittäin syntyneen.
Lauantain ohjelmassa oli heti kärkeen tietysti kiinalaiset häät. Xi oli tullut kaupunkiin näiden ystäviensä häiden vuoksi ja puhunut samaan syssyyn meille turisteillekin mahdollisuuden tutustua paikalliseen häähumuun. Sehän totta vie passasi meille, ja tuota pikaa huomasimmekin lauantaina istuvamme hämmentävän suuressa jokilaivassa parin sadan kiinalaisen kanssa. Tilaisuus oli rennon hyväntuulinen sekoitus länsimaisia häitä ja kiinalaisia tapoja. Varsinaista virallista vihkimistä ei ollut, mutta pienet valat hääpari muiden lystikkäiden ohjelmanumeroiden välissä vannoi. Tarjoilijat kantoivat pöytiin toistakymmentä erilaista ruokalajia, joista pääosa oli kalaa. Mereneläväpöperöt ovat kuulemma tällaisissa tilaisuuksissa vaurauden ja hyvän meiningin merkki, samoin kuin kova meteli ja puheensorina. Juhlat kestivät kokonaisuudessaan pari tuntia ja me häivyimme kohteliaasti kiittäen, kun muutkin pöydät alkoivat hiljalleen tyhjentyä. Onnistuimme pysymään vahvana pöytämme viereen huolimattomasti jätetyn kaljakorin kutsusta huolimatta. Eivätkö hääjärjestäjät tienneet, että me olemme suomalaisia, vai kerjäsivätkö he tarkoituksella vaikeuksia!
Häiden jälkeen menimme keskenämme katsomaan Chongqingin vanhaa kaupunkia. Ei ollut suuri yllätys, että se itse asiassa oli valtava turistirysä halpoine ja vähemmän halpoine myyntikojuineen, mutta kyllä paikassa silti oma viehätyksensä oli. En ostanut mitään tavaraa, mutta hyvään intialaiseen hedelmäpaistokseen, paahdettuun maissintähkään ja kahvikuppiin joenrantakahvilassa kyllä investoin. Löysimme sattumoisin mukavalta vaikuttavan hostellin vanhan kaupungin lähistöltä joenrannasta ja teimmekin jo periaatepäätöksen yöpyä siellä, kun palaamme myöhemmin Chongqingiin Jangtse-joen risteilyn vuoksi. Päätökseen ei liity vähiten se, että hostellin menusta löytyi amerikkalaista aamiaista asiallisen paahtoleivän, kahvin ja pekonin kera. Kiinassa tämä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, vaan esimerkiksi hotellimme aamiaisella tarjolla oli höyrytettyjä vihanneksia, nuudeleita, lihapiirakalta maistuvia taikinanyyttejä, munia ja kakkua. Ihan hyvää, mutta kyllä kunnon leivästä joku voisi kiinalaisille vihjata. (Tämä muuten alkaa vaikuttaa enemmän ruoka- kuin matkablogilta.)
Illalla lähdimme juhlimaan Elinan synttäreitä kaupungin keskustaan. Chongqingin ydinkeskusta osoittautuikin verrattain pieneksi, sillä siellä asuu vain naurettavat viisi miljoonaa ihmistä. Loput Chongqingin mainostetuista reilusta 30 miljoonasta ihmisestä asustelee esikaupungeissa ja maaseudulla, joten ei ihme, ettei kaupunkia näy suurimpien metropolien listauksissa. Mahdollisimman moni näistä keskustan viidestä miljoonasta asukkaasta oli kuitenkin yritetty sulloa 88-nimiseen yökerhoon, jonne mekin pienen hortoilun jälkeen päädyimme. Paikka oli hienosti sisustettu ja huomattavasti suurempi kuin Chengdussa näkemämme Babi II. Tutustuimme muutamaan mielenkiintoiseen kiinalaistyyppiin, joista toinen oli työskennellyt vuosia jokiristeilijällä ja oppinut englantinsa jenkkituristeilta. Toinen puolestaan oli hommissa Hewlett Packardilla Shanghaissa ja lupasi näyttää meille toukokuussa kaupunkia. Joimme illan mittaan heidän kanssaan tietysti viskijääteetä, kuten hyviin tapoihin kuuluu, vaihdoimme kulttuurikokemuksia ja tanssimme itsemme hikipäihin. Hotellille palasimme joskus kukon käheästi kiekaistessa, kaikkemme kaupungin yölle antaneina.
Koska sunnuntain junamme lähti jo melko aikaisin iltapäivällä takaisin Chengduun, emme tehneet itsellemme tiukkaa ohjelmaa, vaan kävimme ainoastaan viettämässä hieman aikaa Jiefangbeillä. Se on Chongqingin muistomerkkiaukio, jonka yhteyteen on rakennettu röyhkeän kallis liikekeskusta. Kovin monessa muussa paikassa ei varmasti voikaan nähdä nälkäistä kerjäläistä Rolexin liikkeen edessä, joten täällä kiinalainen markkinatalousreformaatio kyllä ketterästi kohtasi sosialistisen inhorealismin.
Chongqingiin on vuoden 1997 jälkeen kaadettu yli 200 miljardia dollaria valtiollista rahaa, jotta kaupungista tulisi moderni ja kehittynyt. Paljon hyvää työtä onkin tehty ja kansainvälisten merkkiliikkeiden läsnäolo pilvenpiirtäjäkeskustassa kertoo jotain kaupungin statuksesta. Chongqing on kuitenkin myös raskaan teollisuuden keskittymä ja sitä kutsutaankin kehnon ilmanlaadun vuoksi sumun kaupungiksi. Siellä, kuten muissakin Kiinan kaupungeissa on myös valtavasti köyhiä, joten maan taloudellinen polarisoituminen on karulla tavalla nähtävissä.
Palasimme siis sunnuntai-iltapäivänä valtavan pohjoisen rautatieaseman kautta Chengduun hieman nopeammalla ja mukavammalla pikajunalla, kuin millä perjantaina saavuimme. Viikonloppu tarjosi paljon kiinnostavaa nähtävää ja Chongqing ansaitsee ehdottomasti enemmän kuin pari hätäisesti siellä vietettyä päivää. Toivottavasti meillä on toukokuussa mahdollisuus viipyä kaupungissa hieman pidempään ja katsoa tarkemmin ympärillemme. Saisi sitä amerikkalaista aamiaistakin.
