Uskomaton mesta. Heti lentokentälle tultaessa nenään tarttui tuttu savun tuoksu ja lämpömittari vahvisti, että ilmastovyöhyke oli muuttunut: +17 c. Meitä oltiin kyltin kanssa vastassa ja kävelimme oppaamme perässä lentokentän edustan parkkipaikalle, jonka aikana koin ensimmäisen totaalisen ooh-kokemukseni.

Olin kai odottanut jonkinlaista kädenlämpöistä ja alkukeväistä, ei mitenkään erikoista saapumiskokemusta, mutta aistit tulvivatkin heti lentokentän edessä yli äyräidensä. Joka paikassa betonin ja rakennusten seassa näytti kasvavan ikivihreää puuta ja pensasta, ilmassa leijui savusumun tuoksu ja taivas oli kauttaaltaan vaaleanharmaa. Taksit ja skootterit säntäilivät sinne tänne ja tööttäyksien ääniä tuli joka suunnasta. Jossain soi varashälytin, joku työmies söi ison pusikon alla eväitään.

Tunnelma oli sanalla sanoen huomattavasti elävämpi kuin osasin odottaa. Tai todennäköisesti hämmästykseni johtui juuri siitä, etten ollut täsmällisesti odottanut yhtään mitään, vaan vain lähtenyt reissuun. Ja tässä vaiheessa se oli mahtava juttu, sillä olin ensi sekunneista lähtien myyty. Chengdu hengitti kiivaasti.

20 minuutin matka kehätietä yliopistolle oli silmät avaava kokemus. Tiesin kyllä tulevani 11 miljoonan asukkaan kaupunkiin, mutta en ollut juuri ajatellut miltä se mahtaisi näyttää. No, isolta mutta myös keskeneräiseltä: joka paikka näytti olevan myllätty auki ja valtavien kehätietä reunustavien kerrostaloblokkien väleissä oli purettujen talojen kivimurskakasoja. Myös tienpenkat oli kaikki kaivettu auki ja syykin selvisi myöhemmin: kaupunki valmistautuu jokakeväiseen kukka-juhlaan, jota varten maahan jyvitetään ziljoonittain persikankukkia, joiden loistossa sitten karkeloidaan villisti.

Minä karkeloin villisti ahmiessani tätä vierasta maankolkkaa tajuntaani – nähtävää oli minne pään käänsikin. Jossain tien penkalla saattoi istua vanha mummeli myymässä vilttien päällä retkottavia vihanneksia ja hetken kuluttua ohitimme Lamborghini-myymälän. Jalankulkijat ylittivät moottoritietä monesta paikasta liikenteen seassa autoja väistellen, eivätkä autot juuri hidastaneet vauhtiaan.

Olin myös itse tässä vaiheessa matkaa hyperaktiivisessa tilassa tarkkaillessani kaikkea, sillä en ollut nukkunut reilusti yli vuorokauteen ja kävin ylikierroksilla. Meitä kuljettanut kiinalainen autokuski tiirailikin minua siihen malliin, että myy minulle kohta hieman piriä hanskalokerostaan, kun näköjään kuulun kohderyhmään. Siihen asti ei kuitenkaan onneksi päästy, sillä saavuimme perille yliopiston kampusalueelle.

 

P.S. Kuvia luvassa myöhemmin, jahka ehdin niiden kanssa säätämään.