"Well, what to say”, aloitti Mika Häkkinen usein lehdistötilaisuuden GP-kisan jälkeen. Minullakin pyörivät nuo sanat nyt mielessä, mutta toisin kuin Mika, minä en ole ajanut kahta tuntia kilparataa ympäri kahdensadan kilometrin keskituntinopeudella 20 muun sekopään kanssa, vaan maannut sairaana viisi päivää koulun asuntolassa. Tai se olisi kyllä vähättelyä, olenhan minä katsonut kymmenkunta elokuvaakin.

Jep, sunnuntai-illan toipuminen oli siis liian aikainen riemu - kuten pahainen marakatti sain pettyä arvaamattomien basillien ja pöpöjen noustua karvaaseen vastaiskuun! Nyt on kuitenkin tropit ja rohdot kansainvälisestä sairaalasta noudettu ja jotain olen jopa pystynyt vatsavaivojeni jälkeen syömäänkin, joten syvästi kirotut ja hornan synkimpään peräluolaan olkoon taudinaiheuttajani toivotetut. Kuinka olenkaan kuumehoureisena, inhimillisen heikkouteni herkimpinä hetkinä, kaivannut rakasta Suomea ja sen lyömättömiä kalleuksia, noita niin helposti itsestäänselvyyksinä pitämiäni jalokiviä, jotka poissa ja tavoittamattomissa ollessaan jättävät sieluuni kuin lepattavan reiän, haikeankatkeran kaipauksen ja toiveen, että edes yhtenä päivänä vielä saisin niistä kouriintuntuvan todisteen. Ah Suomi, mitä aarteita päälläs kannatkaan, mist’ voi vain matkalainen suloisesti uneksia:

makaroonilaatikko

juotava kraanavesi

ruisleipä

rock-musiikki

raikas ilma

oikeus kävellä munasillaan saunan jälkeen metsän reunassa

 

Kunhan tästä lopullisesti tokenen ja suuntaan katseeni omasta sairaudestani taas kohti Kiinaa, koittaa ehkä helpotuksen hetki ja koti-ikävän aatokset väistyvät. Mutta ystävät, kylänmiehet, tietäkää te maanne arvo ja siunatkaa jokainen arkipäiväiseltäkin tuntuva vesilasillinen ja munasillaan kävely, kuin se olisi mittaamaton etuoikeus vapaalle kansalle. Saatan olla tautini jäljiltä heikossa tilassa ja puheeni voivat teistä vaikuttaa oudoilta, mutta on kuin välähdyksenomaisesti olisin kuumeeni ahjossa nähnyt totuuden. Totisesti on Suomenniemi kaunis ja suloinen, eikä sen juro kansakaan oikeastaan hassumpaa taida olla. Kerran on jälleennäkemisen riemu oleva ihastuttavan jäyhä ja koristelematon.

 

Huomenna siis palailen hiljalleen opinnoissakin päiväjärjestykseen ja ohjelmassa on retki nimikkeellä ”Sichuan cuisine”, joten jonkinlaista ruokakulttuuriin tutustumista on luvassa. Toivottavasti tietysti mahdollisimman käytännönläheistä. Palaillaan!