Jaha, siinä se viikko sitten livahti. Opetusohjelmassa oli luentoja kiinalaisten kirjoitusmerkkien alkuperästä, ympäristöstä, maataloudesta sekä koulutusjärjestelmästä. Vanhan tuttumme Chenin lisäksi luennoimassa olivat professorit Yang Guohua sekä Zuo Zehua. Ensimmäinen oli kunnianarvoisa ja isoäitimäinen matami, jolle piti luennon aluksi taputtaa. Toinen puolestaan oli rauhallisin tähän asti tapaamistamme kiinalaisista; monotonisen hitaasti artikuloiva ja pitkällisen tutkimustyön kalvettama maatalousasiantuntija. Kaikki muut kiinalaiset nimittäin kuulostavat puhuessaan aina siltä, kuin heillä olisi maailman tärkein väittely meneillään. Niitä näitä bussissa jutustelevat lobotomiapotilaatkin vaikuttavat hetkenä minä hyvänsä käyvänsä toistensa kurkkuihin kiinni, niin värikästä ja voimakkaasti painotettua kiinalaisten puhetapa on.
Ehkä juuri siksi tulkillamme Mao Xi:llä oli suuria vaikeuksia ymmärtää, mitä tämä maatalousprofessori puhui. Saimme siis ensimmäisen konkreettisen todisteen siitä, etteivät kiinalaisetkaan kielen nyanssien ja toonien vuoksi aina ymmärrä toisiaan. Se lohduttaa tällaista pientä kielenopiskelijaa kummasti.
Itse maatalousluennosta ei ole paljon kerrottavaa, paitsi että se auttoi ymmärtämään paremmin Kiinan rakenteellista kaksijakoisuutta: 43% työvoimasta on maatalouden palveluksessa ja maataloustyö tarkoittaa lähes samaa kuin niukka toimeentulo. Hyvinvointikuilu maaseudun ja kaupungin asukkaiden välillä on suuri, eikä näkyvissä ole pikaratkaisuja ongelmaan. Tuotto maanviljelyksestä on pientä ja yhteiskunnan turvaverkot olemattomat. Silti Kiinan maatalouden historian osuudessa painotettiin, että maatalouden vaalimisella on aina ollut Kiinan hallitsijoiden keskuudessa erityisen suuri painoarvo, jopa kaupankäynnin ja muiden tieteiden kustannuksella. Lähes kaikki vallankumoukset ja kapinat ovat tapahtuneet maalaisten hermostuttua. Onkohan nykyinen kommunistihallintokin tietoinen tästä?
Kirjoitusmerkkejä valottava luento oli siinä mielessä kiintoisa, että siitä selvisi merkkien visuaalinen ja symbolinen perimä. Monet merkit ovat käytännössä alun perin olleet pieniä piirustuksia niiden kuvaamista asioista, esimerkiksi tiikerin merkki on pystysuoraan käännetty kaksiulotteinen kuva tiikeristä. Kirjoituksen kehittymisen seurauksena merkit ovat kuitenkin muuttuneet niin, että nykyään suurimmasta osasta on pelkästään niitä katsomalla mahdoton arvata, mitä ne esittävät. Lisäksi abstrakti sanasto on asia erikseen. Luin Lonely Planetin Kiina-oppaasta, että Kiinan kielessä on vahvistetusti yli 56 000 eri merkkiä, mutta peruskiinalainen hallitsee arviolta 6000–8000. Pystyäkseen lukemaan paikallista sanomalehteä riittää, että tuntee noin 3000 merkkiä. Reilulla tuhannellakin saa jo juonesta kiinni. Itse osaan tällä haavaa kuusi, joten kiinalaisaviisien nokkelimmat sutkautukset jäävät vielä ymmärtämättä.
Perjantaina teimme maatalousteemaisen retken, ja ajattelimme päätyvämme jonnekin vehreän idylliseen postikorttimaisemaan. Romanttiset kuvitelmat karisivat huomatessamme, että kohteemme sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä koulusta, Chengdun esikaupunkialueen laidalla. Siellä me sitten tutustuimme paikallisen farmariperheen taloon ja tiluksiin tehtaanpiippujen ja kerrostalojen katveessa. Maatila sinällään oli ihan viehättävä ja näkemämme ihmiset iloisia, mutta ei retkestä kyllä sataprosenttista maaseudun tuntua saanut irti. Kintuissa ja toistensa selässä pyörivät maatilan pikkukoirat kyllä toivat oman säväyksensä kokemukseen.
Muutoin viikko on tuonut mukanaan hieman rutiinia Kiinassa vietettyyn aikaan. Kävimme Elinan kanssa hakemassa kuntosalikortit keskustan viehättävälle 1980-henkiselle salille, josta on kuudennen kerroksen näkymä pääostoskadulle. Ehdimmekin siellä jo tutustua muutamiin paikallisiin ja ihmetellä yöpuvussa voimistelevaa kiinalaisherraa. Olen kuullut Pekingin katukuvassa aamuisin näkyvistä aamuvoimistelijoista yöpuvuissaan, mutta Chengdussa heitä ei ole vielä tätä ennen vastaan tullut. Kiinalaisten ruumiinkulttuuri tuntuu muutenkin olevan länsimaista monipuolisempaa ja kokonaisvaltaisempaa: suomalaisilla saleilla näkyviä kaappeja ei näkynyt, vaan suurin osa salin asiakkaista jumppaili ja venytteli hämmentävän notkeissa asennoissa. Tällainen ilmapiiri sopii hienosti kaltaiselleni vinttikoiralle.
Se siis tällä erää Kiinasta, palaillaan viikonlopun jälkeen asiaan. Nyt tarkoitus on lähteä tutustumaan erääseen keskustan tienoilla sijaitsevaan puistoon ja katsomaan, näkyykö katukuvassa mitään normaalista poikkeavaa. Tänään nimittäin pitäisi olla jonkinlainen tiibetiläisten merkkipäivä ja viime aikoina keskusta on ollut aivan täyteen pakattu poliiseja ja vartijoita levottomuuksien varalta. Mahtuuko tiibetiläisten joukkoon räyhäpäitä, lisääkö turvallisuus turvallisuudentunnetta? Vastauksia ensi jaksossa!
