Rakkaat ystävät, hetki lähestyy. Kurssia on jäljellä enää reilu viikko ja sitten karistan Chengdun tomut jaloistani. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti ja viikot ovat luiskahdelleet käsistä yksi toisensa jälkeen. Toisaalta se kertoo, että tekemistä ja näkemistä on ollut kylliksi. Enpä voi sanoa, että olisin vielä tuntenut oloani täällä Kiinassa kovinkaan tylsistyneeksi. No, ehkä kuumehorkassa ollessani.

Meininki on nyt sellainen, että kävimme tänään varaamassa Tiibetin-matkamme, jolle lähdemme koko porukalla toukokuun toisena päivänä. Sitä ennen käymme kolmen päivän Jangtse-joen risteilyllä Chongqingin ja Yichangin kautta. Toukokuun 11. lennän Tiibetin Lhasasta Kunmingiin ja oleilen Yunnanin maakunnassa reilun viikon, ennen kuin matkustan Shanghaihin, josta lentoni Roomaan lähtee toukokuun 21. Matkasuunnitelmat Aasian päässä alkavat täten olla kasassa, paitsi että Yunnanin aikaa en ole vielä pohtinut sen tarkemmin. Haaveilen tietysti boheemista reppureissaamisesta, palmuista, leppoisista majataloista, riippumatoista sekä palvelemaan koulutetuista marakateista.

Ylihuomenna lähdemme Jarin ja Elinan kanssa käyttämään viimeistä viikonloppuamme ennen kurssin päättymistä Shanghaihin, jossa ajetaan kauden kolmas F1 GP. Teettivät muuten tuossa lähikylässä Suomen lipun alle tunnissa 100 yuanilla eli noin kymmenellä eurolla, joten pääsemme tunnustamaan kisakatsomossa väriä. Saa nähdä, tuleeko siitä pahemmin olemaan ylpeilyn aihetta…

Kävimme maanantaina viimein koulun järjestämällä panda-retkellä. Pandakeskukseen piti alun perin mennä jo pari viikkoa sitten, mutta ilma oli kurja, eikä palleroisia olisi silloin varmastikaan nähnyt. Nyt aurinko kuitenkin helotti ja karhut olivatkin auliisti esillä. Siellähän ne popsivat bambua ja painivat keskenään aitauksissaan, parin metrin päässä ihastuksesta soikeana olevasta väkijoukosta. Söpöjä olivat, ei käy kieltäminen, mutta en silti maksanut reilua sataa euroa päästäkseni aitaukseen pentupandan kanssa kaverikuvaan. Mutta ei huolta, tämän ”kannatusmaksun” maksajia kyllä näytti muuten löytyvän, joten pandakeskuksen taloudellinen tulevaisuus lienee hyvissä kantimissa. Omituista, miten ihminen rakastaa ja haluaa suojella nimenomaan kaikkea kauniina pitämäänsä. Jotenkin en näe esimerkiksi uhanalaisten syylärupikonnien suojelukeskukselle kovinkaan ruusuista tulevaisuutta.

Eilisen ja tämän päivän luennot koskivat finanssikriisin syitä ja seurauksia, mutta professori Chen oli kiinnostuneempi jutustelemaan yleisesti Suomen ja Kiinan asioista. Siinä sitten vertailtiin asuntojen hintoja, perhearvoja, kollektiivista ja individualistista kulttuuria, poliittisia hallintomalleja ja muita sekalaisia asioita. Tunnin lopuksi Chen kiitti auliiseen ja kohteliaaseen tapaansa yhdessä viettämästämme ajasta ja kansojen välisestä yhteistyöstä, sillä tämä luento hänen kanssaan oli viimeisemme. Me toki kiitimme omasta puolestamme ja minulle itselleni jääkin oikein hyvät muistikuvat herrasta. Ystävällinen, sympaattinen ja viisaan oloinen professori, joka ei taida olla niin innoissaan kommunistisen puolueen kaikista päähänpistoista. Hän onkin muutamaan otteeseen luennoilla huomauttanut Kiinan oppineiden olevan välillä turhautuneita tapaan, millä asioita maassa hoidetaan. He näkevät mitä tapahtuu, mutta pystyvät vaikuttamaan asioihin hyvin vähän. Ehkä jonain päivänä heidän asiantuntemuksestaan voi olla parempaa hyötyä maalle – yli osaamattomien ja korruptoituneiden valtion virkamiesten, jotka tekevät päätöksiä virheellisin motiivein.

 

Sellaista tajunnanvirtaa siis tällä erää, nyt on vuoro nukkumaanmenon. Huomenna pitää näet olla terävänä koulun akupunktio-vierailulla, jos tällainen hauska puujalkavitsi tähän väliin sallitaan. Raportoin odotettavissa olevista odottamattomuuksista tuonnempana.