Finnairin Airbus tömähti kenttään paikallista aikaa 09:40. Lento oli varsin kivuton ja nopeasti ohi, viihtymisestä piti osaltaan huolen vastapäisissä selkänojissa olevat henkilökohtaiset viihdekeskukset, joiden avulla saattoi turruttaa itsensä suloisen mediapäihtymyksen tilaan. Kerkesin Mamma Mian ja Officen katselun välissä tuijotella myös hieman öistä Siperiaa, kun kone ylitti pimeää maata. Sieltä täältä hehkui kylien ja kaupunkien valotäpliä, jotka näyttivät kuin palavilta kekäleiltä. Pekingiä lähestyttäessä aurinko alkoi nousta vastaan ja taivas värjääntyä hiljalleen sinisellä ja punaisella. Se jos mikä sai tällaisen pienen runopojan kyyneliin.

Ensivaikutelma Pekingistä oli erinomainen. Kenttä oli huippusiisti ja myös huippuhiljainen. Ei meluavia väkijoukkoja, ei ahnaasti elintilasta taistelevia kiinalaisia, vain ystävällistä ja kielitaitoista henkilökuntaa ja siistiä modernia arkkitehtuuria. Edellisvuoden olympialaisten kiillotuskampanjalla on epäilemättä osansa asiaan. Yritin haikeasti etsiä merkkejä häikäilemättömästä poliisivaltiosta, mutta konepistoolimiehiä ei näkynyt. Ehkä Tiibetissä sitten!

Löysimme Katrin kanssa porukkamme loput suomalaiset, jotka olivat tutustuneet Pekingiin kolmistaan jo muutaman edellisen päivän ajan. He tulisivat nyt mukanamme jatkolennolla Chengduun ja viiden hengen ryhmämme oli näin kasassa. Vaihdoimme kuulumisia Jackie Chan’s Coffee Barissa, jossa pahvimukillisesta kuumaa vettä ja teepussista sai pulittaa 19 yuania eli noin kaksi euroa. Ja se oli listan halvin juoma. Hintataso on siis suhteellinen: en malta odottaa, että pääsen maakunta-Kiinassa ostamaan herra Hun tai herra Won tai jonkun sellaisen katukojusta kolmen ruokalajin aterian, korin kaljaa ja matkatelevision neljällä eurolla ja huutamaan kadulle polvistuneena taivasta kohti: ”Olen rikas, olen rikas!” Onneksi äiti oli pakannut mukaan ruisleipää, jota mutustelin kentällä elintasofantasioitani elätellessä.

Chengduun lähtee koneita Pekingistä kutakuinkin tunnin välein. Matkasta ei ole ihmeempää kerrottavaa, paitsi että se oli Finnairin kyytiin verrattuna ahdas ja pomppuinen. Yritin kovasti nukkua, kun tilaisuus siihen kerran oli, mutta uni ei ottanut tullakseen. Liian paljon uusia virikkeitä ja solkottavia kiinalaisia. Lisäksi sain alati selvitellä jonnekin penkkien väliin juuttuneita kinttujani. No, matka-aika oli toisaalta vain kolmisen tuntia. Miltäköhän Chengdussa näyttää?