Tutustumisviikon jälkeen olikin aika aloittaa tänään koulunkäynti. Kokoonnuimme yliopiston hallintokäytävällä sijaitsevaan neuvotteluhuoneeseen komean tammipöydän ääreen, me suomalaiset toiselle puolelle ja kaksi kiinalaista toiselle. Ilmeisesti ryhmämme pienen koon takia tilakin on kompakti ja mikäs siinä – pöydän ääressä on isot nahkanojatuolit ja teetarjoilua. Opettajamme on yliopiston vararehtori herra Deng, mukavan oloinen miekkonen, joka selosti meille sujuvalla kiinalla koko aamupäivän yleistä tietoa maasta. Häntä tulkkasi neiti Mao, Euroopassa opiskellut tulkki ja media-alan opettaja Sichuanin Yliopistosta. Hän puhuukin erinomaista englantia, mikä on kurssin sisällön kannalta miellyttävää, sillä mandariinikiinani on vielä melko heikoissa kantimissa.
No, entä opetus sitten? Kiinalaiset totisesti rakastavat lukuja ja tilastoja. Auditiivinen oppimiskapasiteettimme pistettiin koetukselle, kun muutaman hailakan PowerPointin päälle luettiin yhä uutta miljoonaa ja miljardia Kiinan pinta-alasta, väkiluvusta, talouskasvusta ja ties mistä. Välissä kyseltiin, tiesimmekö Suomen vastaavia lukuja ja me pudistelimme päätämme. Ainakin itse luen iltaisin sängyssä mieluummin Mustanaamiota.
Joka tapauksessa kiinalaisten ylpeys oman maansa suuruuteen ja kasvuun tuntuu olevan kovaa luokkaa. Herra Dengkin korosti muutamaan otteeseen, että Kiinan valtio on vahva, mutta sen kansa yksin heikko ja epätasainen. Ja ovathan tilastot kai ihan hyvä keino todistella mittasuhteita, mutta en olisi pannut pahakseni muutamaa havainnollistavaa pylväsdiagrammia ja hieman hitaampaa tahtia. Samaan syssyyn lukulitanioiden kanssa käytiin nimittäin läpi Kiinan historiakin kahdessa minuutissa kolmella dialla.
Meille oli askarreltu omat nimilaput henkilökohtaisten teekuppiemme kylkeen ja muutenkin tuli sellainen olo, että meistä kyllä huolehditaan hyvin. Vararehtori Deng halusi vielä tuntien päätteeksi yhteiskuvaan kanssamme ja meitä kohtaan osoitettiin muutenkin kohteliasta kiinnostusta. Tunnelma oli rennon mukava ja jutustelimme tauollakin tulkin kanssa ja välityksellä niitä näitä.
Iltapäivällä opiskelimme puolitoista tuntia kiinan kieltä vanhan tuttumme Amyn opastuksella. Jos suomi on vaikea kieli oppia, niin ei kiina siitä kyllä kauaksi jää. Kieli suussa pitäisi saada taipumaan mitä akrobaattisimpiin asentoihin oikeanlaisten äänteiden muodostamiseksi ja s-alkuisia äänteitä taitaa olla ainakin kuusi erilaista. Lisäksi pitää muistaa tärkein, eli toonit. Niitä on neutraalin perustoonin lisäksi neljä ja kaikki vaikuttavat lausuttavan tavun nuottikorkeuteen- ja suuntaan. Ilman niiden oikeaa ääntämystä ymmärretyksi tuleminen ei onnistu. Lisäksi Sichuanissa ihmiset puhuvat melko paksua murretta ja lausuvat toonit muusta maasta poikkeavalla tavalla. Erittäin lupaavaa…
Kurssin päivittäinen opetusrunkomme muodostuu aamupäivän 09:00 – 11:00 ja iltapäivän 13:00 – 14:00 tunneille. Ei tässä nyt siis varmaan burn-outtia pääse tulemaan, vaikka tänään tunnit venyivätkin hieman yli ajan. Chengdussa on muuten saapumispäivämme jälkeen ollut aika lailla viileämpää ja tänäänkin taisi olla vain hieman päälle kymmenen astetta ja tihkuinen ilma. Kukat kuitenkin kukkivat monissa puissa ja Spring Festival –kylttejä näkyy pitkin kaupunkia. Oi kuulenko jo kuplivan sihijuoman poreilun ja perhosten laulun korvissani?
