Se ei alkanut lupaavasti. Oppaamme Mike oli puhelimessa puhunut ”vanistaan”, joka meidän autoilumielikuvissamme yhdistyi tilaviin nahkaverhoiltuihin istuimiin, ilmastointiin ja panoraamaikkunoihin. Koulun portilla meitä oli kuitenkin noutamassa Suzuki Carryn 80-luvulla valmistettu kiinalaiskopio, josta oli penkki rikki ja lasit tummennettu repaleisella sinisellä muovipinnoitteella. Auton yleiskunnosta päätellen sillä oli kyyditetty meitä ennen pari tuhatta muutakin turistia, emmekä me varmasti olleet viimeiset.

Samalla kun hieroimme eloa tilanpuutteen vuoksi puutuneisiin raajoihimme, kertoi Mike että ensimmäisenä mentäisiin Huanglong Xi:hin, noin 50 kilometriä Chengdusta sijaitsevaan vanhaan kaupunkiin. Me olimme itse toivoneet tätä maaseudun näkemisen lisäksi, joten sehän totta maar sopi. Tarkempia yksityiskohtia retkemme kulusta emme Miken kanssa kuitenkaan olleet täsmentäneet, vaan jätimme ne hänen haltuunsa. Olimme yleisesti ottaen siinä käsityksessä, että katselisimme perjantaina pääosin maaseutua, yöpyisimme siellä ja lauantaina tulisimme jonkun kohteen kautta takaisin Chengduun. Tämä luottamus osoittautui myöhemmin sekä erheeksi, että siunaukseksi.

Mike itse oli joviaalin oloinen sälli, jossain neljänkympin korvilla pyörivä ”osittain” täyspäiväinen turistiopas, jolla oli hieman ylikorostunut tarve varmistaa, että hänen kertomansa asiat tulevat ymmärretyksi.

”There is a water buffalo, see it?”

“Yes, we se--”

“See it? There! A water buffalo! Understand?”

“Ye--”

“Understand? Understand? A water buffalo!”

 

Koukkasimme ennen Huanglong Xi:hin menoa pois päätieltä ja ajoimme tovin verran pitkin jokivarren pienempää tietä. Siellä poikkesimme erääseen 500 vuotta vanhaan buddhalaistemppeliin, joka oli rakennettu rinteenseinämään. Se olikin aika hieno paikka ja poikkesi Chengdussa näkemistämme, sillä siihen ei kuulunut puutarhoja tai turisteja. Temppelin perustajamunkeille ja suojelijalohikäärmeelle oli tehty näköispatsaat, joiden juurelle kävijät olivat heittäneet lahjoituksiaan, pääasiassa rahaa ja ilotulitteita. Olipa sinne käteisen puutteessa uhrattu myös sulkapallo ja muffinsikin.

Jatkettuamme matkaa Mike kertoi, että nyt on mahdollista nähdä sitä maaseutua, sillä etenimme jokivartta yhä vehreämmille seuduille. Pian näköpiirissämme olikin papupelto ja sitä vahtiva papparainen. Kävimme Miken avustuksella jutulla ja minä maistoin äijän tarjoamia papuja pellosta. Kovasti olivat pavun makuisia. Hieman edempänä vastaamme tuli myös edellä mainittu vesipuhveli, josta piti tietysti pysähtyä ottamaan valokuvia. Mike tosin varoitteli, ettei pidä mennä liian lähelle, sillä eläin on ”ujo”. Kunnioitimme siis luontokappaleen tunteita ja pysyttelimme kameroinemme hieman loitompana.

Seuraavaksi menimmekin moikkaamaan puhvelin porukoita, sillä Mike lampsi reteesti läheiselle maatilalle ja viittoi meitä mukaansa. Siellä oli kyllä kieltämättä samannäköinen meininki kuin aiemmin Chengdun laitakaupungilla näkemällämme tilallakin – vanhat naiset kuokkivat käsipelillä maata. Hassulta tosin tuntui, etteivät nämä ihmiset olleet koskaan ennen nähneet ulkomaalaisia. Maatila pitänee heidät aika tiukasti aloillaan, eikä matkusteluun ole aikaa saati rahaa. Eikä joka päivä tiluksille taida tipahtaa valkonaamojakaan.

Kotvasen eteenpäin ajeltuamme olimmekin Huanglong Xi:ssä, keltaisen lohikäärmeen joella. Siellä on 1700 vuotta vanha kylä, jonka alkuperäinen arkkitehtuuri on säilynyt niin hyvin, että toistasataa elokuvaa on osittain kuvattu paikalla. Ennen kuin kävimme tutustumaan kaupunkiin, näytti Mike meille vanhaa kylää ympäröivästä modernista taajamasta hotellintapaisen, jossa voisimme yöpyä. Tässä vaiheessa aavistimme, ettei matkasuunnitelmia oltukaan tehty aivan täydessä yhteisymmärryksessä. Mike valitteli, ettei voisi kuljettajansa kanssa jäädä yöksi, mutta pääsisimme kyllä näppärästi bussilla takaisin seuraavana päivänä.

”There is the bus station! Understand? Understand? The bus station! Undestand?”

Ymmärsimme kyllä, kuten myös sen ettei tähän turistirysään kannattanut jäädä yöksi, ellei halunnut kalliiden kännien vetämisen sijasta jäädä tylsistymään illaksi huoneeseensa. Emme siis ottaneet huonetta, vaan päätimme katsastaa vanhan kylän ja lähteä sitten Miken kyydillä takaisin Chengduun. Ei siis laulavia kolibreja, ei auringonlaskussa vaimeasti heiluvia riisipeltoja – hennot haaveeni oli kaikki moukaroitu sirpaleiksi silmieni edessä! Ehkä pääsen romanttisen maaseudun makuun toukokuussa Yunnanissa, kunhan ensin on tehty oppaan kanssa kirjallinen sopimus retken sisällöstä kera todistajalausunnoin ja maistraatin sinetin.

 

Huanglong Xi:n vanha kylä oli kyllä melko komea ja rakennukset vanhan näköisiä, mutta ne oli kiinalaiseen tapaan survottu täyteen myyntikojuja. ”Tästä pitkälle herralle kimallettu cowboy-hattu, entä neidille kumikäärme?” Olihan tuolla kyllä myynnissä ihan järkevänkin näköistä käsityötä, muun muassa silkkibrokadia ja tauluja. Olisi mukava käyskennellä näillä kaduilla täysin hiljaisena aikana, kun markkinahuuma ei ole sotkemassa aikamatkailufiilistelyä. Täytynee tyytyä niihin elokuviin.

Aloin tuntea oloni iltapäivän aikana melko huonovointiseksi ja kylmettyneeksi, eikä minua haitannut ollenkaan että lähdimme kylän näkemisen jälkeen takaisin Chengduun. Muutkin vaikuttivat olevan ihan tyytyväisiä reissuun sellaisena kuin se oli, joten maksoimme Mikelle sovitun summan palattuamme asuntolaan. Olihan mies kuitenkin esitellyt auliisti tienoita ja yrittänyt opettaa meille siinä välissä vähän Kiinaakin. Illalla minulle pärähti melkoinen kuume, josta olen nyt sunnuntai-iltana vasta toipumassa, joten viikonloppuna en juuri muuta hurjastellut. Nukuin viisitoista tuntia, olin valveilla kuusi, nukuin taas kymmenen… Säästän teidät yksityiskohdilta.

Ei muuten käynyt virpojia ovella tänään palmusunnuntaina, taitavatko tietää Jeesuksen ylösnousemuksen juhlan lähestyvän? Mämmitehtailijat hoi, täällä on markkinarako levällään!