Aprillia, syö silliä, juo jasmiiniteetä päälle! Juksutuspäivä on tuttu täälläkin päin maailmaa, tosin lännestä omaksuttuna. Olen tänään säästynyt jekutusyrityksiltä ainakin toistaiseksi, mutta kiinalaiset tykkäävät kuulemma huijata toisiaan, kun siihen koittaa kerran ihan virallinen tilaisuus.
”Hei Liu, mitäs teet tänään? Tavataanko iltapäivällä läheisillä kukkuloilla?”
”Selvä pyy, tämän täytyy olla jotain tärkeää.”
Myöhemmin, illan jo hämärtyessä Liu miettii, miksei ketään näy, kunnes muistaa että on huhtikuun ensimmäinen. Sitten hän soittaa oitis ystävälleen ja molemmat nauravat kovaäänisesti ja kättä polviinsa lyöden onnistuneelle aprillipilalle.
Kiinalaiseen kulttuuriin tuntuu kuuluvan yleisestikin ottaen tietty kepeys ja leikkisyys erilaisine peleineen. Kortinpeluu ja Mah Jong ovat tavattoman suosittua ajanvietettä puistoissa ja hieman rauhallisempien katujen varrella. Ravintoloissa ja jopa yökerhoissakin seurueet pelaavat usein juomapelejä, joihin liittyy käsillä hosuminen ja mahdollisesti huutaminen. Tarinat ja sananlaskut ovat pidettyjä.
”Kiinalaiset ovat kuin me skandinaavit: he osaavat pitää hauskaa ja nauraa! Japanilaiset ovat tylsää porukkaa, niin muodollisia”, kertoi häissä tapaamamme, kymmenen vuotta Kiinassa viettänyt tanskalaisliikemies. En itse tunne kovinkaan hyvin japanilaista kulttuuria, mutta voin yhtyä tanskalaiskaverin käsitykseen kiinalaisesta mielenlaadusta. Kysyin Amyltä katsooko hän kieltä oppiakseen kaapeliverkossa näkyvää CCTV9-kanavaa, joka on englanninkielinen uutis- ja ajankohtaiskanava Kiinan asioista.
”Naah, there is no funs.” Ei siis hupeja.
Toisaalta on ihan ymmärrettävää, että lysti Kiinassa pyritään löytämään sieltä, mistä se vain kulloinkin on saatavilla. Kiinalaiset tietävät varsin hyvin asustelevansa poliisivaltiossa, jossa mielipiteiden sanominen, lasten hankkiminen, muuttaminen ja moni muu asia on kiellettyä tai säänneltyä. Lisäksi työkulttuuri on hierarkkinen ja esimiehet huutavat alaisilleen pienistäkin asioista pää punaisena. Eräs meille luennoivista professoreista sanoikin, että kiinalaisten elämä on hänen näkemyksenä mukaan kurjaa ja mielikuvituksetonta: vanhempia ja sukua pitää totella, opettajia pitää totella, esimiehiä pitää totella, poliisia pitää totella, kommunistista puoluetta pitää totella – ei ole yksinkertaisesti hyväksyttyä väittää vastaan tai käydä liian luovaksi järjestelmän kanssa. Tässä mielessä käy ehkä järkeen, että silloin tällöin tekee mieli unohtaa ylhäältä ohjattu yhteiskunta Mah Jongin tai juomapelin äärellä.
Tällä viikolla meillä on ollut opetusta Kiinan väestörekisteri- ja muuttojärjestelmästä sekä yhden lapsen politiikasta. Lisäksi kävimme eilen tiistaina Wuhoun temppelissä, joka ei loppuviimein poikennut hurjasti aiemmin näkemistämme Wenshusta ja Qingyanista. Muureja, pylväitä, pyhättöjä, sisäpihoja, lammikoita, karppeja, vanhoja patsaita, turisteja, muutama munkki… Chengdun kaupungin päänähtävyydet ovat melkein kaikki joko temppeleitä tai puistoja, joten nähtyään pari tietää muistakin jo aika paljon. Sinänsä pittoreskeja paikkoja, mutta valaistumista en ole vielä kokenut. Olettaisi kyllä kuuluvan pääsylipun hintaan.
Huomenna aistittavissa lienee kiinalaista rahakiimaa, sillä luento koskee Kiinan pörssijärjestelmää ja sen kautta virranneita tsiljoonia kiljoonia yuaneita. Saa nähdä, kummalta puolen pöytää löytyy luokkahuoneen suurimmat kommunistit. Palailen kyynisesti asiaan!
(Ainiin, otsikko muuten tarkoittaa kirjaimellisesti ”Nyt on neljäskuukausi” eli ”On huhtikuu”.)
