Shanghain viikonloppu olikin säiden puolesta varsin mojova, sillä ensin lauantaina paahduimme auringossa ja sen jälkeen sunnuntaina kastuimme läpimäriksi. Varsinainen F1-kisa vietettiin tasaisessa sateessa, joka haastoi ostamiemme halpasadeviittojen suorituskyvyn yli niiden äärirajojen, joten löntystelimme takaisin radalta tyystin uitettuina. Kisa itsessään oli silti hieno kokemus ja formula-autot kauniita katsella ja kuunnella. Emme nähneet hidastuksia ja muita tapahtumia Shellin mainoskyltin peitettyä näkymän screenille, mutta eräästä toisesta valopaalusta näki kulloisetkin sijoitukset kisassa. Siinä ne autot sitten painoivat ohi, jarruttivat mutkaan, kiihdyttivät ja hävisivät pian näkyvistä. Puolitoista tuntia meni lopulta yllättävänkin nopeasti, ottaen huomioon että vaatteet olivat liimautuneet märkinä kiinni ihoon ja edessä oleva intialaisperhe tökki meitä jatkuvasti sateenvarjoillaan. Kiinalaiset muuten kantoivat paljon Suomen lippuja mukanaan ja monet näyttivät olevan Räikkös-faneja. Ehkä umpimielinen jurotus ja epäselvä artikulaatio on luultua suurempi tavaramerkki.

Sunnuntaina emme oikeastaan ehtineet tehdä kisan katsomisen lisäksi muuta, paitsi kokeilla Maglev-junaa lentokentälle matkatessa. Tämän magneettijunan maksiminopeus on yli 500 km/h ja käyttönopeudeksi mainostetaan jotain neljääsataa. Jostain syystä tällä kertaa nopeus ei näyttötaulun mukaan noussut kuin 301 kilometriin tunnissa, mutta kyllähän tuossakin jo oli vauhdintynkää. Matkaan lentokentälle meni 8 minuuttia, kun perjantaina taksilla sitä tehtiin tunnin verran ja hinta oli kolmelta hengeltä junaan verrattuna kaksinkertainen. Maglevin lisäksi Shanghain metroverkko näytti aika näppärältä tavalta kulkea kaupungissa, sillä muutamalla yuanilla pääsi siisteissä vaunuissa melko nopeasti paikasta toiseen. Nopea on tietysti suhteellinen käsite parinkymmenen miljoonan ihmisen paikassa, mutta kyllä metrokyyti aina taksiruuhkassa istumisen voittaa. Hassua muuten on, että vaikka Shanghai on kansainvälinen kaupunki ja ei-kiinalaisia näkyy jatkuvasti katukuvassa, tuntuvat kiinalaiset tuijottavan ihan yhtä lailla kuin Sichuanissakin. Se saa miettimään, onko partaan taas jäänyt majoneesia McDonald’sissa käynnin jälkeen.

Lauantai-iltana kävimme tutkimassa Bundin rantaa ja ottamassa kuvia vastapäisestä Pudongin puolesta. Kyllähän paikan iltavalaistus on ihan käsittämättömän hieno, eikä se oikein suttuisista valokuvista välity, mutta pitihän niitä silti räpsiä. Emmekä tosiaan olleet ainoita, sillä koko ranta oli aivan tukossa turisteja, sekä ulkomaalaisia että kiinalaisia. Olin juuri tiputtanut ostamastani jäätelöstä osan housuilleni ja käteni olivat aivan suklaakastikkeessa, kun kolme kiinalaista tuli nykimään hihasta ja pyytämään päästä valokuvaan kanssani. En käsitä, miksi kukaan haluaisi kuvaan sotkuisen laowain kanssa, kun vastarannalla näkyy yksi maailman kauneimmista kaupunkivalaistuksista, mutta suostuin silti hämmentyneenä pyyntöön. Tutkimattomia ovat kiinalaisten tiet, ilmeisesti heille joka tapauksessa tuli hyvä mieli kun niin poistuivat kiitellen ja hymyillen.

Muuta emme viikonlopun aikana Shanghaista oikein ehtineet nähdäkään, sillä aikaa oli radalla käymisen lisäksi melko vähän. Olen kuitenkin vaikuttunut paikan tiheästä sykkeestä ja modernista pinnasta. Erityistä huomiota kiinnitti Shanghain arkkitehtuuri, joka on huomattavan monipuolista ja länsivaikutteista Chengduun verrattuna. Kaupunki ei silmänkantamattomiin jatkuvine tornitaloineen ole todellakaan tylsää katsottavaa. Toivottavasti ehdin ottamaan toukokuussa enemmän kuvia, kun saavun paikan päälle uudestaan lentoani varten. Luin muuten jostain, että vuonna 2006 Shanghaihin nousi uusi pilvenpiirtäjä keskimäärin joka toinen päivä. Melkoista.

 

Chengduun palasimme sunnuntain ja maanantain välisenä yönä joskus kolmen aikoihin, kun lentomme oli Shanghain päässä pari tuntia myöhässä. Taksikuski onnistui tervetuliaisina kusettamaan meiltä neljäkymppiä ylihintaa, mutta emme jaksaneet matkaväsyneinä jäädä tappelemaan asian takia. Maanantaiaamuna meitä varten oli järjestetty Kung fu –näytös koulun pihalle, jossa kiinalaisoppilaat esittelivät liikesarjojaan voimistelumaisista ryhmäharjoitteista nunchaku-liikkeisiin ja potkunyrkkeilyyn. Sen jälkeen mekin saimme opetusta taistelulajien saloista, joka olisi ehkä ollut hieman miellyttävämpää, ellei pihalle olisi kertynyt viittäkymmentä kiinalaisopiskelijaa pällistelemään tekemisiämme. Tuli siinä nyt kuitenkin yrityksen, erehdyksen ja ihmisten huvittamisen jälkeen pari liikettä lähitaistelua opeteltua. Ehkä aamuöiset grillikioskijonot ovat nyt kannaltani turvallisempia paikkoja!

Tänään tiistaina kävimme koulun tarjoamana katsomassa keskustan teatterissa kiinalaismusikaalia, josta emme ymmärtäneet himpun vertaa. Nukahdettuani ensimmäisen puolen tunnin aikana kaksi kertaa tuoliini mukanamme ollut Amy vihjaisi kohteliaasti, että saisimme kyllä lähteä, mikäli esitys ei meitä kiinnosta. Minulla ei ole mitään kulttuuritapahtumia vastaan, päinvastoin, mutta tasapaksu laulunjollotus ja täydellisen kryptiseksi jäävä tarinan kulku latistivat kieltämättä katseluhaluja. Hipsimme näytösten välisessä hämärässä tiehemme.

Huomenna on muuten kiinan koe, jota varten olen yrittänyt kertailla sanoja ja solkottaa osaamiani fraaseja joka mahdollisessa tilanteessa kiinalaisten kanssa. Kokeen jälkeen pidämme keskenämme pienet läksiäisjuhlat asuntolan katolla ja lähdemme kenties illaksi keskustaan. Ilta olkoon jäähyväisemme tälle leppoisalle kaupungille.