Tiistai

Yliopisto sijaitsee 13 kilometriä kaupungin keskustasta kaakkoon. Alue on melko harvakseltaan rakennettua ja karun näköistä, joskin kymmenistä keskeneräisistä työmaista päätellen asiaan on tulossa muutos. Kuskimme ajoi meidät mäen päällä sijaitsevalle kampusalueelle ja raahasimme matkatavaramme asuntolaan. Kämpät osoittautuivat melko siisteiksi ja tilaviksi – jaamme kurssikaverini Jarin kanssa noin 50 neliön asunnon, jossa on kolme makuuhuonetta, olohuone, kylpyhuone ja keittiö. Kurssin kolme tyttöä jakavat keskenään samanlaisen kerrosta alempaa. Hah!

Ensimmäinen lamaannuttava katastrofi koettiin, kun selvisi että asuntolan langattomassa nettiyhteydessä on jonkinlainen toimintahäiriö. Kolme kiinalaista hääräsi kannettavan ja reitittimen ääressä vikaa tutkien, samalla kun meille hyperventiloiville suomalaisille nettinarkkareille annettiin pahimpiin vierotusoireisiin gprs-annoksia. Säätämisen jälkeen selvisi, ettei vikaa olla saamassa korjatuksi ainakaan kuluvan päivä aikana. Lohdutimme itseämme hyvällä kiinalaisruoalla, jota sai aivan koulun vieressä sijaitsevasta ravintolasta. Ilta kului muuten pöpperöisen matkaväsymyksen ja keskinäisen tutustumisen merkeissä. Pelailimme Avistaa, joimme parit oluet (lähikaupasta 2 yuania / kpl) ja menimme aikaisin nukkumaan.

 

Keskiviikko

Seuraavan päivän agendassa oli reissu kaupungin keskustaan oppaamme ja yhdyshenkilömme Amyn johdolla. Lähdimme liikenteeseen joskus puolilta päivin ja suuntasimme kärkeen aamiaiselle erään ostoskeskuksen Pizza Huttiin. Amy (kukaan ei osaa lausua hänen kiinalaista nimeään) kauhisteli hintoja ja annoskokoja, ja täytyykin myöntää, että 90 yuania pannupizzasta ja tiramisusta on paikalliseen hintatasoon nähden aika lailla, mutta mitäpä reilulla yhdeksällä eurolla saisi Suomesta? Ja aamiainenhan on päivän tärkein ateria!

Tukevan atrian jälkeen kävimme tilaamassa kiinalaiset prepaid-liittymät paikallista yhteydenpitoa varten ja suuntasimme keskustaan. Amy tutustutti meidät Chungxi Lun ostoskatuun, jota ihmetellessä menikin suurin osa päivästä. Tällä reissulla kävi myös harvinaisen hyvin selväksi, ettei länsimaalaisia katukuvassa juuri näy. Lähes jokainen vastaantuleva kiinalainen katsoo aika pitkään ja monet myös sanovat jotain, kuten ”Hello” tai ”Nice to meet you”. Otettiinpa minusta salaa parit valokuvatkin, huomasin. Tältä varmaan tuntuisi olla kuuluisa.

Paluumatkalla kävimme Ito Yokadon tavaratalossa ruokaostoksilla ja kiinnitimme aivan erityisesti huomiota asiaan, joka oli nähtävillä joka liikkeessä: työntekijöitä on valtavasti. Jokaista pienintäkin yksinkertaista toimenpidettä varten on oma tekijänsä: esim. hedelmiä on turha kuvitella punnitsevansa itse, vaan osastolla päivystää työntekijöitä jotka osaavat kuusinumeroiset koodit ulkoa ja niittaavat pussit kiinni. Samoin jos nappaat hyllystä suklaapatukan, on joku kuuden sekunnin päästä tuomassa tilalle uutta. Mutta kai tässä maassa asiat on pakko hoitaa näin, että jonkinlainen yhteiskuntarauha säilyisi. Vai mitäköhän vinkeää esim. 125 miljoonaa työtöntä voisivat keksiä hallituksen päänmenoksi?

Koko päivän kulkeminen oli koko lailla uuvuttavaa ja kämpille päästyä ei tarvinnut yrittää keksiä tekemistä. Uni maittoi.

 

Torstai

Torstaille Amy oli meitä varten sopinut lounastapaamisen tuntemansa suomalaisen kanssa. Arto, joka opiskelee Sichuanin yliopistossa Kiinan kieltä, olikin mukava heppu ja näytti meille paikallisen hot pot –paikan. Hot pot on sichuanilainen ruokailutapahtuma, jossa pöydän keskellä porisevaan chili-rasvaseokseen tiputetaan raakaa lihaa, vihanneksia, perunaviipaleita, lootuksenjuurta, sieniä, pieniä viiriäisenmunia, kiinalaisia nakkeja ja outoja taikinapäällysteisiä kalalta haisevia juttuja. Saattoi sinne jotain muutakin livahtaa sillä aikaa kun lotrasin ja ihmettelin öljyseokseni kanssa, jonne padasta aikanaan nostettavia kypsyneitä ruoanpaloja oli tarkoitus dipata, jotteivät ne olisi aivan niin tulisia.

Varsin erikoista siis, mutta ruoka oli kyllä hyvää: se kiehui nopeasti eikä ollut ihan niin tulista, kuin pelkäsin. Tosin meille laowaille tarjottiin miedompaa versiota hot potista, mutta kyllä sekin kurkkua korvensi. Lähitulevaisuudessa täytyy ehdottomasti leikkiä kohtalon kanssa ja kokeilla myös extra hottia pottia, jota moni kiinalainenkaan ei kuulemma pysty tuskasta huutamatta nielemään. Ruoan kyytipojaksi sai vaaleaa maapähkinämaitoa, joka neutralisoi näppärästi poltteen tunnun suussa. Toki juomaksi tarjoiltiin myös teetä, jota kiinalaiset tuntuvat juovan joka käänteessä. Kylmiä juomia ei voi pitää minään itsestäänselvyytenä aterioinnin yhteydessä.

Kävimme katsastamassa päivällä myös erään toisen ostoskeskuksen ja hankimme kämppiimme ehdottomia välttämättömyyksiä: halpaa olutta ja sadan yuanin stereot. No, tarttui sieltä mukaan myös pyttykehikko vessaan, ettei tarvitse kykkiä lattiantasossa sekä släbärit suihkussa käyntiä varten. 43 oli suurin koko mitä koko tavaratalosta löytyi, mutta onneksi neljävitosen kavioni mahtui jotenkuten sisään. Vaatekootkin näyttivät kaikki olevan suunniteltu minun pilkkaamiseni ehdoilla, sillä ne loppuivat useimmiten mediumiin. Kysymykset varastossa mahdollisesti olevista suuremmista koista kyllä tuottivat ystävällisen juoksunpyrähdyksen takahuoneeseen, mutta lopputulos oli aina pahoitteleva hymy ja käsien levitys. Harmi sinänsä, sillä täällä jos missä vaateshoppailu olisi halpaa. No, onhan minulla sentään olut.

 

Perjantai

Perjantaiksi olimmekin sopineet menevämme keskustaan suomalaisvoimin, sillä oli jo aika tutustua omin päin julkisen liikenteen kommervenkkeihin ja itsenäiseen suunnistamiseen. Teimme täsmäiskun keskustan pääostosalueelle Chungxi Lulle ja palasimme iltapäivällä kampukselle vaatekassien ja kitaran kanssa. Jopa minä löysin viimein kokoja, kun suuntasin Jack & Jonesiin. Sieltä löytyi paikallinen harvinaisuus, eli englanninkielentaitoinen myyjä. Hänpä olikin varsin sievä tyttö ja ystävällinen. Kiinalaiset tuntuvat muutenkin olevan erityisen palvelualttiita ja näkevät kovasti vaivaa liikkeissä asioivien hyväksi, asia jota Suomessakin välillä kaipaisi. Toisaalta täällä myyjien lukumääräkin on vähän toista maata.

Kitaraa valitsin pitkään ja hartaasti ja saatoin varmasti musiikkiliikkeen henkilökunnan hermoromahduksen partaalle tuomalla viritettäväksi kitaraa toisen perään, ne kun olivat sellaisinaan testauskelvottomia. Tuntia, yhtä elekieliesitystä ja säälittävää tinkausyritystä myöhemmin kävelin liikkeestä 370 yuanin kitara kädessäni. Olisihan siellä ollut ihana teräskielinen Fenderkin, mutta se oli sen hintainen, etten viitsisi sitä enää jättää perässäni Kiinaan. Vajaan 40 euron kitaran vielä kehtaakin. Ja saatanhan saada sen sitä paitsi myytyäkin reissuni päätteeksi, jahka Kiinan-kuukaudet toritinkaamisineen ovat koulineet minusta armottoman kauppamiehen! Päivänselvää joka tapauksessa on, että sävellyskitaran tarvitsen. Saa nähdä onko kämppäkaverini samaa mieltä.

Palasimme siis kämpille, lepäilimme hieman ja aloimme valmistautua yöelämään tutustumiseen. Amy oli luvannut jo aiemmin viikolla viedä meidät yökerhoihin ja nyt se siis koittaisi. Kuilimme muutamia Ito Yokadon tavaratalosta mukaan tarttuneita kiinalaisoluita ja halpaa Budweiseria sekä Great Wall –nimistä kiinalaispunkkua, kunnes olimme ihania ja seurallisia. Nappasimme taksit ulkomaalaisten suosimaan Shamrock Bariin ja nautimme jostain sellaisesta, jota suomalaispubeissakin voisi olla: juoma-menuista ja pöytiintarjoilusta. Paikka oli suurilta osin ulkomaalaisten täyttämä ja ulkonäöstä päätellen siellä oli etenkin keski-ikäisiä brittimiehiä. Kokemus oli eksoottinen sen jälkeen, kun olimme kulkeneet monta päivää Chengdun keskustassa näkemättä juuri lainkaan länsimaalaisia.

Arton ja tämän tyttöystävän, jonka nimeä en kaikista hyvistä pyrkimyksistäni ja rukouksista huolimatta kykene muistamaan, saavuttua otimme uudet taksit yökerhoon. Babi II oli aivan täyteen ammuttu moderni yökerho, jossa näytti olevan loistava tunnelma. Teimme kuten kiinalaiset tekevät, eli tilasimme porukalla pyöreän seisomapöytämme ääreen ison pullon Chivas Regalia ja jääteetä. Homma toimi niin, että tarjoilija lantrasi kannuun kumpaakin ja me hoidimme juomapuolen kaatamalla tätä ihanaa simaa toistemme laseihin. Kiinassahan täytetään aina ensin toisten kupit ja odotetaan sen jälkeen, että joku täyttää omasi. No, tästä käytännöstä kyllä ruvettiin illan aikana lipsumaan sitä mukaa kun pullo tyhjeni ja tarkkaavaisuus herpaantui. Joka tapauksessa tällä tavalla juominen oli loistavan sosiaalista puuhaa ja verrattain edullistakin. Suomesta ei taida saada 45 eurolla litraa Chivasia ravintolasta.

Meininki oli muutenkin eläväinen ja yökerho-konseptia oli sekoitettu kiinalaisittain: pienellä esiintymislavalla oli säännöllisesti tanssiesityksiä tai musiikkinumeroita ja yleisöä laulatti aina silloin tällöin muutama playbackina vetävä esiintyjä. Välillä herkistyttiin jonkun kiinalaisen ikivihreän tahtiin, jota kaikki lauloivat mukana. Innostuin illan mittaan tanssimaan itseni hikipäihin ja sain jostain ihmeen syystä osakseni suosiota kiinalaisten keskuudessa lattialla nytkyessäni. Suomessa minulle ollaan lähinnä naureskeltu ja veistelty Hessu Hopo –vitsejä tanssiesitysteni jälkeen. Kukaan ei taida olla profeetta omalla maallaan.

Joimme Chivasia pullon ja toisenkin ja meininki alkoi olla niin hyvä, ettemme enää täsmälleen tienneet, missä kaikki suomalaisseurueemme jäsenet ovat. Lisäksi Amy ja Arto tyttöineen olivat hävinneet jonnekin, emmekä tienneet miten osaisimme kertoa taksikuskille kampuksemme osoitteen. Kukaan ei ollut tajunnut ottaa koulun tervetuliaispaketissa olleita osoitekortteja mukaan. Lopulta saimme Arton onneksi puhelimella kiinni neljän aikaan aamuyöllä ja saimme hänet kertomaan taksikuskille puhelimitse osoitteen. Kuski haistoi röyhkeästi avuttoman ja humaltuneen tilamme ja vaati kyydistä 80 yuania. Paikalliseen hintatasoon nähden se on törkeää kiskontaa, mutta maksaminen siinä mielentilassa ei tuottanut ongelmia. Yritin matkan aikana ajankulukseni keskustella kuskin kanssa niitä näitä, mutta kanssani olleet suomalaistytöt kielsivät kun heitä rupesi hävettämään. Se oli varmasti ihan oikeutettu reaktio, näin jälkeenpäin muistellen.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin mahtava ilta ja lopulta aika edullinenkin, jos äiti siellä nyt sitä mietit =) Kiinalainen baarimeininki oli leppoisaa ja yhteisöllistä, ihmiset hymyilivät toisilleen eikä kukaan spede känniääliö haastanut riitaa. Paikalliset myös osoittivat hyväntahtoista ymmärrystään, kun pistimme itävaltalais- ja hollantilaisopiskelijoiden kanssa jonkinlaisen vauhtiviritetyn letkajenkan pystyyn ympäri yökerhon. ”Veeery nice!”.

 

Lauantai

Nukutti pitkään. Käytiin syömässä. Katsottiin häpeäreaktioiden vallassa edellisillan valokuvia. Kirjoitin blogia. Olen tyytyväinen kaikkeen näkemääni ja kokemaani.